Kun olin lapsi kuvittelin elämäni kulkevan tiettyä rataa. Oletin, että käyn koulut ja kasvan aikuiseksi ja rakastun ja perustan perheen ja laitan kodin... Ja kuvittelin, että kotini on aina täynnä ihmisiä. Ihmiset kulkevat; tulevat ja menevät ja aina palaavat. Kuvittelin että ruokapöytä on aina täynnä väkeä ja on ääntä ja elämää. Ja totta kai kuvittelin itseni tämän kaiken keskipisteeksi.
En tiedä miksi kuvittelin oman tulevaisuuteni tällaiseksi? Se ei varsinaisesti kuvaa omaa lapsuuden kotiani. Tai ehkä kuitenkin tavallaan kuvaakin. Tällä hetkellä todellisuuteni on kuitenkin jotain muuta..... mutta.... Mitä jos?
